Teemakonsertti ”Lauluja sodasta ja diktatuurista” esitettiin Helsingin juhlaviikkojen Huvilateltassa, Tampereen Tavara-asemalla ja vielä 30.9 2024 Tavastia -klubilla, missä tämä dokumentti tallennettiin. Tuomari Nurmio kommentoi itse näin: ”Olen kirjoittanut nämä laulut yli 40 vuoden aikajänteellä, ja ne ovat pysyneet ajankohtaisina valitettavan hyvin. Vaikka teemat ovat pohjavireeltään synkkiä, niiden musta huumori toivottavasti toimii myös terapiana näinäkin pelon ja epävarmuuden aikoina.” Maailmankirjat on sekaisin, taas kerran. Ankeina aikoina ihmiset kaipaavat kipeästi hetken helpotusta huonojen uutisten aiheuttamaan ahdistukseen. Komediat ja harmiton viihde ovat tarpeellisia hyvin ymmärrettävistä syistä.

 Tämän keikan teemana On kuitenkin sota ja sodan uhka. Venäjän hyökkäys ukrainaan uhkaa koko Euroopan turvallisuutta. Siksi Ukrainan asia on koko Euroopan asia. Ja laajemminkin siinä on kysymys tavallisten ihmisten oikeudesta saada elää rauhassa omassa maassaan ja vaikuttaa sen politiikkaan vapaissa vaaleissa. Tavalliset ihmiset maksavat aina kovimman hinnan johtajiensa toimista, joihin he eivät voi vaikuttaa millään tavalla. - Nämä laulut on kirjoiteltu yli neljänkymmenen vuoden aikajanalla. Olen itse kasvanut kylmän sodan ja kauhun tasapainon aikana Euroopan syrjäisessä kolkassa, jota kutsuttiin myös Kekkoslovakiaksi. Suuri ja mahtava Neuvostoliitto kontrolloi jokaista poliittista säröääntä pienessä naapurimaassaan. Venäjän autoritaarinen johto pyrkii nyt palauttamaan sen mahti-aseman, jonka se saavutti edellisen suursodan jälkeen. 

Myös kansanmurha Gazan alueella on jatkonäytös ikuiselta tuntuvalle konfliktille Lähi-idässä. Jerusalemista on taisteltu muinaisista ajoista alkaen ja uskonnollisten myyttien sekasotku ei ainakaan helpota sen ratkaisua. -Ei siis uutta auringon alla. Mitkään laulut eivät näitä asioita ratkaise, eivätkä ne edes lohduta niitä viattomia, jotka joutuvat kärsimään vastuuttomien johtajien vallanhimosta. Kuitenkin tuntuu tärkeältä jollain tavalla jakaa tätä ahdistusta, ja toivoa ettei se jaettuna kaksinkertaistu. Olemme lopulta kaikki samassa veneessä, Josta emme pääse pakoon. Toivottavasti se edes lisää yhteenkuuluvaisuuden tunnetta.