Ohjaaja löytää erakoituneen taiteilijasetänsä kätketyn maailman ja ryhtyy tekemään siitä elokuvaa – omaksi yllätyksekseen setänsä kanssa. Syntyy erityislaatuinen vuoropuhelu, joka avaa näkymän intohimoiseen taiteen tekemiseen ja originelliin elämään. Päivien lumo kertoo luomisesta elämäntapana, monimutkaisista perhesuhteista, rakkaudesta ja kuoleman kosketuksesta. Samalla se on elokuva matkasta kohti itseä ja omien valintojensa hyväksymisestä.  Nämä voi ehkä saavuttaa vasta kun onnistuu hyväksymään maailman ja itsen keskeneräisyyden.

Ohjaaja Karin kertoo elokuvastaan näin:
"Minua on aina kiinnostanut marginaalissa tapahtuva. Setäni Markun pyrkimys elää omannäköistä elämää on inspiroinut minua. Hänen kohdallaan taidetta ja elämää ei voi eritellä. Markkua on ohjannut kunnianhimon sijaan intohimo. Prosessi on kiinnostanut häntä enemmän kuin lopputulos. Tämä Markun asenne saa minut pysähtymään, ajattelemaan omia tekemiseni motiiveja syvällisellä tasolla. Uskon, että meillä on paljon opittavaa Markun kaltaisilta ihmisiltä. Ja näkymättömiä markkuja on jokaisessa suvussa. Elokuvani sivuaa myös perisuomalaista kohtaamattomuutta. Kuka voi määritellä, mikä on merkityksellistä elämää?"